Sivut

lauantai 29. elokuuta 2015

Raskauskolmannekset

Mä oon superhuono hahmottamaan, et mikä raskausviikko vastaa mitäki kuukautta ja milloin vaihtuu aina raskauskolmannekset. Ja kun joku kysyy kuinka pitkällä oot vastaan keston tietenkin viikoissa eikä kysyjä saa siitä mitään irti. Hitsin vaikeeta, mut onneks google löytää aina vastauksen, ku jotain näinki tosi tärkeetä asiaa pitää mennä metsästämään.

Mun eka raskauskolmannes eli viikot 1-13 oli sitä salailun aikaa eikä siltä ajalta mulla oo yhtäkään valokuvaa, koska en näyttänyt tosiaan vielä ollenkaan odottavalta äidiltä. Nukuin, söin ja oksensin, milloin missäkin järjestyksessä. Tsemppasin harjotteluajan päiväkodissa, mut sen ulkopuolinen elämä oli aika lailla yhtä haahuilua ja päivästä toiseen selviämistä. Hassua toki ajatella näin jälkeenpäin, että niin sitä vaan eli sellaisessa sumussa eikä 15 kertaa päivässä oksentaminen nyt niin kamalalta tuntunut...silloin. Nyt pelkkä ajatuskin kauhistuttaa. En kuitenkaan lukkiutunut neljän seinän sisälle, vaan elin ihan normaalia elämää. Näin kavereita, käytiin kylässä, kaupungilla, viihteellä jne. Tosin jouduin aina keskittyy 110%, etten oksenna puhuessa, etten paljasta raskautta hölöttäessä ja sepittelin syitä miksen juo tai jaksa valvoa aamuun asti.



Toinen raskauskolmannes eli viikot 14-28 oli hyvää aikaa. Se ajottu kesään. Toukokuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin. Pahoinvointi jatku sinne juhannukseen asti, joskin oli jo himmannut tahtia ja oksentelua oli enää muutama kerta päivässä. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut enää salailla mitään keneltäkään ja masukin alkoi näyttämään jo siltä, että vauva on tulossa eikä siltä, että mäkkiruoka on tainnut maistua tavallista enemmän. Kaikki oli ihanaa, olin koko ajan hyvällä tuulella, mikään ei ärsyttänyt. Normaali elämä ilman pahoinvointia oli kivempaa ku muistin ja koska oli kesä, huideltiin milloin missäkin Samin kanssa. Oli polttareita, häitä, mökkeilyä, sukulointia, kavereita, reissaamista, yökyläilyä, ulkona syömistä, shoppailua ja vähän aurinkoakin. Luonnollisesti en paljon tietokoneella ollut, selailin vaan puhelimella aina kaikki facebookit, instagramit, blogit ja iltasanomat yms.



Kolmas raskauskolmannes eli viikot 29-42 on menossa parhaillaan. Nyt ollaan viikoilla 29+5. Enää viisi viikkoa äippälomaan ja kymmenen viikkoa laskettuun aikaan. Maha on jo omasta mielestä ainakin tosi iso ja loppuvaiheen vaivat jarruttelee jo tahtia. On ilmestynyt vähän närästystä, liitoskipuja, paineen tunnetta, jalkojen pakotusta ja väsymystä. Ei siis mitenkään suuresti, mut aina silloin tällöin. Masu alkaa olla tiellä arjen askareissa, kuten imuroinnissa, pyöräillessä, kenkien laittamisessa ja housujen riisumisessa (koska kyykkyyn meneminen/etukumarassa oleminen tuntuu epämukavalta). Jos nousen sängystä liian nopeesti, vihlasee selkään tai nivuseen ikävästi. Nukkuminen onnistuu vain kyljellään, mut silloinkin alkaa kylkiin jo vähän painamaan, jolloin tyynyt on oiva helpotus, kun sulloo niitä joka väliin. Duunipäivien jälkeen jalkoja pakottaa, koska seisomatyö. Ihan ymmärrettävää. Kotiin tullessa yleensä pötköttelen vähän ja nukun ehkä päikkärit. Mutta siis edelleen elän ihan normaalisti, nään kavereita, käyn kaupungilla, töissä, Jaden kanssa lenkillä vähintään joka toinen päivä. joskin vähän hitaammalla temmolla, mut tunnin lenkki me aina vedetään. Mul on viel salikorttikin voimassa, täytyy joku päivä pitkästä aikaa käydä sielläkin vähän jumppaamassa ja katsomassa mitä enää pystyn tekemään.



Kyl mä oon niin sitä mieltä, et mitä kauemmin elää normaalia elämää ja LIIKKUU, sitä helpommin jaksaa loppuun asti, sekä synnytyksessä ja palautumisessa. Oon mäki huomannu, et niinä vapaapäivinä, jolloin nukun pitkään, laiskottelen ja sluibailen, oon sata kertaa väsyneempi, ku niinä päivinä, jolloin käyn töissä ja puuhailen kaikenlaista. Mua jopa ärsyttää, kun neuvolassa ja työterveydssä koko ajan toitotetaan sitä sairaslomaa. Haet heti sitä kun tuntuu siltä, ei tarvi yhtään tuntea huonoa omatuntoa siitä. Sinun ja vauvan hyvinvointi on tärkeintä. Joo ymmärrän ja tiedän rajani, osaan pyytää apua jos tarviin sitä oikeasti. Toisilla raskaus on tässä vaiheessa jo siinä mallilla, että sut on määrätty pakkolepoon tai kielletty kaikki vähänkin raskas tekeminen ja ymmärränkin sen tottakai, jos siihen on pätevä syy. Kyllä mäkin ajattelen vauvaa ja sitä, että raskaus etenee turvallisesti, mutta just nyt mulla ei oo mitään hätää.

Toki elämä on vähän hitaampaa niin kuin jo mainitsinkin, mutta sairas mä en ole. Saatan silloin tällöin valitella Samille, et painaa, väsyttää, jomottaa jne, mut se on ihan normaalia ja kuuluu asiaan. Et sä normaalistikaan hae saikkua, jos sua vähän väsyttää tai sattuu selkään? Monet muutkin raskaana olevat tai aiemmin raskaana olleet lietsoo jotenkin sitä, että on ihan okei vaan maata sängyssä, olla saikulla, syödä suklaata ja vedota kaikkeen: Mä voin, koska raskaus. En jaksa, koska raskaus. Syön kahden edestä, koska raskaus. Sit vuoden päästä synnytyksestä ollaan vieläki + 10kg, ja syyksi mikäs muukaan kuin, koska raskaus. Oon mäki tosin armollisempi itselleni, koska hei raskaus (tuliko nyt tarpeeks monta kertaa!? :D), mutta järki hoi.

torstai 27. elokuuta 2015

Masun kasvua kuvina..tyttö vai poika?

Noniiiin vihdoinkin löysin fiilistä ja AIKAA kasata kaikki raskauden aikana ottamani kuvat aikajärjestyksessä yhteen pakettiin. Niitä oli nimittäin kahdessa puhelimessa sekä ulkosella kovalevyllä enkä tietenkään ollu merkannu ylös raskausviikkoja, joten kaikki piti erikseen laskea päivämäärien mukaan ja tallentaa yhteen kansioon eka Samin tietokoneelta ja sit omasta puhelimesta, niin että saan kaikki mun omaan tietokoneeseen, jolloin pääsen myös muokkaamaan kuvat mun tietokoneessa olevalla ohjelmalla....MUTTA mun on pitäny tehä se jo kauan, ettei hommasta tulis niin iso, joten ihan oma vika ja turhaan tässä sepitän. Helpompi ja kivempihan se on myöhemmin sit katsella, kun kaikki löytyy yhden ja saman kansion alta.... Ja jee nyt ne löytyy!

Mullahan oli alkuraskaudessa kovatkin suunnitelmat ottaa (Sami ottaisi, eikä mitään peilin kautta otettuja suttuja) masusta joka viikko yksi kuva samasta kohdasta, suht samoissa vaatteissa samaa taustaa vasten niin. että kokoon niistä sitten söpön kivan videon ja laitan viel jonkun ihanan biisin siihen taustamusiikiks ja olisin ihan fiiliksissä. Oikeestaan olin päättänyt jo niin kauan ennen raskautta. Mut hahaa, mites kävikään? Musta ei oo varmaan yhtäkään kuvaa järkkärillä otettuna, eikä todellakaan niin, että Sami olis aina ottanu musta edellä mainituin tavoin kuvia...ehei, lähes kaikki on puhelimella ja peilin kautta otettuja juurikin niitä suttuja! Lisäks alkuraskaudesta on hyvin vähän kuvia ylipäänsä, koska must tuntu a) tyhmältä ottaa turvonneesta mahasta kuvia, kun ei se näyttänyt yhtään vielä raskausmahalta ja b) kerrottiin raskaudesta muille vasta sen edetessä ns. turvalliselle puolelle, jolloin olis tuntunu typerältä selitellä muille, JOS joku olisi erehtynyt näkemään sivuprofiilikuvan mun tavallisesta tavallista pöhöttyneemmästä pötsistä puhelimen albumissa. Muutaman kuvan otin ja samantien poistin, kun se ihan oikeesti tuntu niin hölmöltä. Nyt myöhemmin ku ajattelee, ni ei se olis nyt niiiiin hölmöä ollut, koska olis ollut ihan jees saada joku ns. alkukuva, mist lähettiin liikkeelle. 

Joka tapauksessa sain kuitenkin näistä olemassa olleista kuvista tähän päivään asti ihan selkeen ja ok kivan aikajanan, mitä on hauska sit myöhemmin tulla muistelemaan ja ehkä jopa ikävöimäänkin? ♥


Noniin miltäs näyttää? Eka kuva on tosiaan otettu vasta, kun olin ollut 3,5 kk raskaana. Olin sen verran turvonnut tosta ihan alavatsan kohdilta (ja muualtakin) jo niin, et jouduin ottaa jo raskausfarkut käyttöön! Tavalliset housut puristi rakkoon, etten mitenkään olis voinut pitää niitä enää. Samoja paitoja tosin pystyn pitää edelleen tänä päivänäkin, en tietenkään kaikkia, mut sellasia perus. Rodoksen reissulla rv 15-16 maha pullahti ekaa kertaa näkyviin, niin kuin tokassa kuvassa näkyykin. Siitä se on sit lähteny ihan hulluna kasvamaan ja kasvaa vielä pari kuukautta.

Me ei tosiaan saatu tietää ultrassa kumpi me saadaan, tyttö vai poika. Oltais haluttu ehdottomasti tietää, mut nyt oon jo tottunu ajatukseen, että kiva yllärihän se synnytyksessä sit loppujen lopuks on. Olisin vaan halunnu osata varautuu kaikissa vaatteissa, leluissa yms. yms.  mut ehtiihän sitä. ♥

Tyttömaha vai poikamaha? Kumpi meille tulee? Saa heittää arvauksia! 

tiistai 18. elokuuta 2015

Viime viikko

Loppukesän viimeisiä päiviä viedään, enää kolmetoista päivää elokuuta. Mä ainakin miellän syksyn alkamisen elokuun vaihtuessa syyskuuhun. Niin ja mun mielestä syys- ja lokakuu on syksyä, marraskuu enemmänkin talvea. Ku meillähän laskettuaika on marraskuun alussa ja kaikki on tähän mennessä sanonu, et, ihanaa ku meille on tulossa syysvauva. Mä miellän sen enemmän kyl talvivauvaks. No, ku näitä kelejä kattoo, ni voisin päätyä ajatukseen, että meille tulee syystalvivauva. Voiks noin ees sanoo? No joka tapauksessa...kirjottelin tänne viimeks viikko sit ja ajattelin tulla kertomaan vähän siitä kuinka ihana se oli.

Maanantaina mul oli vapaa, minkä alotin pitkään nukkumisella ja hitaalla aamiksella. Sit suuntasin valmistujaislahjaks saatuun kasvohoitoon. Se kesti puoltoista tuntia ja sisäls ihonpuhdistuksen ja hieronnan. Tarkentaen siis kasvojen hieronnan lisäks myös niska-, hartia- ja yläselkähieronnan. Ihan taivaallista. Sit illemmalla viel meijän kaverit tuli meijän takapihalle viettää iltaa grillailun ja lautapelien merkeissä. Tosi kiva päivä! ♥



Tiistaina mul oli toinen vapaa, joten kävin Jaden ja Samin tädin kaa aamupäivästä keräämässä ekat mustikat pakkaseen. Ja ei oo muuten enää helppoo kyykistellä tän mahan kaa siel puskissa...ees taas kyykkimisestä seuras tietty kauhee pissahätä koko ajan eikä se perinteinen kyykkypissauskaan ihan yksinkertaista ollu, hahaha. Sit kävin pitkästä aikaa neuvolassa, kaikki on edelleen hyvin ja baby kasvaa kovaa vauhtia. Illaks suunnattiin mökille saunomaan ja uimaan. Ja mä oikeesti uin!! Ekaa kertaa tänä kesänä, jos Rodoksen reissua toukokuussa ei lasketa.

Keskiviikko, torstai ja perjantai oli töitä ja arvatkaa vaa muistanko enää mitä muuta mä oon tehny perusmeininkien (siivoominen, ruoanlaitto, koirapuistoilu...) lisäks. Mul on maailman surkein muisti ja viel raskauden aikana ne pienetki rippeet on hävinny ku tuhka tuuleen ja oon niin hajamielinenki. Ainaki mä kävin ettimäs viikonlopun häihin mekkoo mun kaverin kans jonain noista päivistä.



Lauantaina mul oli vapaa, alotin sen valmistautumalla häihin mun kaverin luona kampauksen merkeissä. Samin sisko ja sen poikaystävä meni tosiaan naimisiin ja koko päivä menikin sit häähumussa. Ihanaa! ♥

Sunnuntaina sama meininki jatku, katottiin hääkuvia ja -videoita, syötiin ylijääneitä ruokia ja katottiin mitä kaikkee häälahjoja Titta ja Eetu sai. 



Seuraavat kolme viikkoo, alkaen siis nyt toissapäivänä maanantaista, meneeki aika pitkälti duunissa yhen päivän vapaiden turvin. Mikää ei oo must inhottavampaa, ku yhen päivän vapaat, buuu! Koska ei siin kerkee tehä oikee mitään muuta järkevää, ku pyörittää arkee. Onneks syyskuun eka viikonloppu meil on Samin kaa molemmil vapaata ja suunnataanki ekoille lastentarvikeostoksille pk-seudulle koko viikonlopuks ♥ Siit kuukauden pääst mul alkaaki jo äitiysloma, et onhan se korkee aikaki hankkii pikkuselle kaikki tarvittava. Heh heh, jää taas aika viime tippaan, mut niinhän se aina mun kans on, ku ajattelen huolettomasti "Ei meil oo mikään kiire" ja "Kyl sitä ehtii." Mut ehtiihän sitä! :D

maanantai 10. elokuuta 2015

Onnellisin

Mul on tullu nyt monta kertaa sellanen onnellinen, hyvän olon tunne sisältä päin. Hymyilyttää, olo tuntuu kevyeltä ja maailman onnellisimmalta. Mun tekis vaan mieli kirkua ääneen, nauraa ja emmä tiedä, en osaa oikeen selittää. Ehkä se johtuu vaan näistä hormoneista tai sit siitä et kaikki on oikeestaan tosi hyvin. Ihan sama mistä se kumpuaa, mut se tuntuu hyvältä. Toisaalta, kun mulla ei oo mitään valittamista mistään, ni ei ihmekään, ettei mikään harmita. Paitsi jatkuva pissahätä ja jalkojen järkyttävä pakotus työpäivän jälkeen. Mutta hei, ne nyt on ihan pikku juttuja, jotka tosin raskauden edetessä vaan muuttuu suuremmiksi ja kamalammiksi, mutta pikku juttuja silti kuitenkin ♥

Mulla on ihana poikaystävä ja meillä on terve, onnellinen ja rakastava parisuhde. Pari viikkoa sitten yhteiseloa tuli 5,5 vuotta täyteen. Se on paljon, mutta niin vähän, jos ajattelee tulevaisuutta. Must on ehkä vähän outoa sanoo näin, mut mä nään meidät yhdessä aina. Tai ei se outoa ole, epätodellista ehkä, mut kaikki tuntuu niin oikeelta. Ikinä ei tosin tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mut mun tunne meistä vaan vahvistuu koko ajan, niin tuskin nyt mitään kamalaa ainakaan moniin moniin vuosiin. Toivottavasti ei ikinä milloinkaan. 


Ollaan Samin kans koettu yhdessä molemmat ekaa kertaa elämässä niin paljon, pieniä ja kaikkia isoja asioita. Himasta pois muuttaminen, valmistuminen ammattiin, yhteenmuutto, täysikä, baarit, ajokortti, armeija ja inttileskeys, omat autot, vastuut ja vakuutukset, asuntolainat, oman kodin täysremppa, jumantsuikka ikioma ihana koti, koiran osto, laskuja, laskuja, laskuja, kotityöt, arki, rutiinit, pitkä parisuhde, vakituiset työpaikat ja nyt uusimpana raskaus ja loppuvuodesta pieni rakkain vauva! 

Se tulee niin oikeeseen aikaan. Ehdin valmistua, sain vakituisen työpaikan, ollaan asuttu omistusasunnossa sitten jo se kaksi vuotta, mikä oli minimi, et voidaan myydä asunto voitolla maksamatta siitä veroja, muttei nyt kuitenkaan heti vauvan synnyttyä olla alottamassa muuttorumbaa. Katsotaan isompaa asuntoa sitten ehkä vuoden päästä. 54 neliöinen kaksio menee aluks ihan kivasti. Tai laitetaan ainakin menemään. Me täällä odotellaan jo pimenevää syksyä, kynttilöitä, tuhisevaa vastasyntynyttä ja hitsi vie jouluakin! Kesällä ei ehkä sais haaveilla talvesta, mut nyt on poikkeustapaus. Meistä tulee perhe, parasta ♥

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Häät ja mekkokriisi

Ens viikonloppuna pääsen juhlistamaan häitä tänä kesänä jo toisen kerran. Kolmannetkin olisi toki ollut, mutta ne oli edellisten häiden kanssa samana päivänä enkä kaasona oikein voinut vaihtaa juhlapaikkaa kesken kaiken eri kaupunkiin, vaikka kyseessä olikin rakkaan serkkupojan tärkeä päivä. No mutta kuitenkin kahdet häät saman kesän aikana on silti ihan mahti juttu, koska ei häihin edes joka kesä pääse! Viime häissä, niin kuin nyt näissä tulevissakin, mulla on sama ongelma. Todellinen mekkokriisi.

Mä en nyt muista avauduinko viimeks mun epäonnistuneesta nellyn tilauksesta ja toimituksesta, kun posti oli jotenkin sekoillut ja toimituksessa kesti kolme viikkoa, kunnes mekko saapui...häiden jälkeen tietenkin jo tarpeettomana. Hirveessä stressissä hääviikolla lähin kaupungista metsästämään tummansinistä (koska se oli kaasojen mekoiksi sovittu väri) eikä sopivaa saati just tummansinistä meinannut millään löytyä. Olin valmis maksamaan mitä tahansa, kunhan saan jonkun tummansinisen koltun päälleni juhliin.



Mekko löytyi, se tilattiin toisesta kaupungista ja sain sen ajoissa. MUTTA. Tummansininen ei oo mikään mun lemppari väri, mekon malli ei oo mikään kaikista kivoin enkä muutenkaan haluis laittaa ihan ok- mekkoa samana kesänä toisiin häihin. Buu. Sit mun varsinainen ongelma nousee täs kohtaa esiin, ku en tietenkään voi tällaisena jättiläisenä ostaa mitään XS-S kokoa, mikä menis myöhemminkin jossain toisissa juhlissa. Ettei olis vaan sellanen yhden juhlan mekko. Nyt tällä hetkellä vaan satun olemaan raskaana ja se tummansininen mekko oli kokoa L (mikä tosin on vieläkin vähän liian iso ja löysä), niin olis varmaan järkevää hyödyntää tää samainen mekko nyt toisissakin häissä, kun sen jälkeen jää tarpeettomaksi ja maksoin mekosta aika paljon. Mutta koska oli pakko. Nyt saisin valita ihan minkä tahansa värin ja mallin ja varmasti löytäisin ilman hampaiden kiristystä jonkun oikein kivan ja olisin onnellinen! Tosin sit multa löytyis kohta kaks isoa ja tarpeetonta yhden juhlan mekkoa kaapista. Eikä Sami tietenkään pidä tästä ajatuksesta. Yritin äsken nimittäin anella selittää järkevästi mun kriisiä sille, muttei se oikeen lämmennyt. Ehkä mä ostan sen salaa. Apua. En tykkää stressistä enkä vaatekriiseistä. Murr.

Auttaaka mua!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Ihana kamala alkuraskaus

16.3.2015 

"Mua väsyttää, mua oksettaa ja mul on koko ajan lämpöö. Oon niin saamaton ja sit turhaudun, ku en saa siivottuu tai laitettuu pyykkei ja Jaden lenkityski on tuskasta, ku on niin paha olo tai kuuma tai tuskan hiki. Oon myös kiitettävästi turvonnu ja painoakin on tullut ainaki kaks kiloo! Onneks Sami on tosi ihana ja ymmärtäväinen, vaik sitä oikeesti ehkä harmittaakin, kun oon niin laiska. Olisin halunnu tänää äitille kertoo synttärilahjana, et siit tulee ehkä mummo, mut päätettiin et kerrotaan Samin kaa vast sit, ku me ollaan ensin vähän varmempia. Ja en haluu millään puhelinsoitolla sitä tehä. Varmaan sit mun valmistujaiskahvituksilla, ku kaikki on paikalla."

Ekat viikot oli ihan hirveitä. Vedin 13h:n yöunia, 2h:n päikkäreitä, hereilläoloajan vaan oksensin ja yritin saada jotain syötyä. Kaikki kuitenkin tuli heti samantien ylös, ainakin sen 15 kertaa päivässä. Jos söin liikaa, liian vähän, oli liian pitkä ateriaväli, kesken ruokailun, aamulla heti herättyäni ja aamupalan jälkeen uudelleen, kävelylenkeillä Jaden kanssa, jopa pyörällä ajaessa, kesken lauseiden...ihan missä ja milloin vaan, jatkuvasti. En voinu oikeen syödä lämmintä ruokaa, mikään ei ollu hyvä. Yritin tunnin välein ees haukata välipalakeksistä yhden palan, mikä sekin tuotti tuskaa. Kädet vaan tärisi ja vesikin alkoi maistua inhottavalta litkulta. Aloin juomaan aika paljon appelsiinimehua, söin kylmiä pilttejä, mehujäätä ja ranskalaisia. Ranskalaiset oli ainut "ruoka" mikä pysy ees hetken sisällä ja mitä pystyin ylipäänsä syömään. Niitäkin vähän kerrallaan, mut tais himottaa se suola, ku oksensi niin paljon joka päivä. Työharjottelussa mulla oli aina salaattia, koska sen syömisen pysty lopettaa milloin vaan ja jatkaa sit taas uudestaan ja se oli sopivan kevyttä. Ruoan haju oksetti. Lasten pyllyjen pyyhkiminen oli yhtä tuskaa. Ulkona mulla oli aina suolakeksejä taskussa. Jouduin puhumaan koko ajan ns. pidättyväisesti, et mun suu on vaan vähän auki, koska tuntu et oksennus tulee minä hetkenä hyvänsä. Hyi. Mässäsin purkkaa ja kurkkupastilleja jatkuvasti, koska en todellakaan halunnu, et mun suussa maistuu gagga.


13.4.2015

"Nyt ku on rv 10, ni ihanaa, kun voi elää taas normaalisti. Oksennan enää vaan noin kolme kertaa päivässä, riippuen tietysti mun syömisistä. Pitää syödä hirveen usein ja pienii annoksii."

Joo mä todellakin pidin normaalina sitä, ettei mun tarvi oksentaa, ku ehkä kolme kertaa päivässä. Mut koska se oli jokapäiväistä, ni ei sitä samalla tavalla ajatellu, ku esim. oksennustaudissa oksentamista. Kamalaahan se oli, mut kun ei sille mitään mahtanut, ni sitä vaan oksensi ajattelematta oikeestaan yhtään mitään. Juhannusviikolla eli rv 19 pahoinvointi loppui kuin seinään ja mä olin koko viikon ihan ihmeissäni ja aloin voimaan tosi hyvin.

En enää ees muistanut millasta perusarki on, ku ei tarvi miettii oksentamista. Esim. aamutoimissa mun piti aina laittaa kello sen puol tuntii aiemmin soimaan, koska juoksin aina sängystä suoraan oksentamaan tyhjän mahan sappinesteet ja tein kuolemaa vessanpöntöllä. Sit aamupalalle samantien. Aamupalan jälkeen en voinu heti meikata, koska oksensin viel aamupalatki ylös, ni meikit olis ollu samantien poskilla. Menihän siinä sit aina oma aikansa. Töissä oli tuskaa venata ruokatuntia. Jaden kaa ei tosiaan voinu käydä aamusin lenkillä. En voinu ees ajatella salilla käymistä, ku pieniki hengästyminen sai aikaan hirveen syöksyn. Koirapuisto oli kova juttu. Jade sai liikuntaa ja mä sain tuskailla penkin reunalla.

Mut puolessa välissä tosiaan kaikki muuttui. Juhannuksena. Siitä asti mä oon voinut niiiiin hyvin ja masukin kasvaa tasaisesti. Juhannusviikolla sain myös kerrottua töissä asiasta, aiemmin oltiin kerrottu kaikille tärkeille. Ei tarvinnut enää salaillakaan mitään. Loistavaa! Parhautta! Siitä lähtien todellakin oon pystynyt nauttia raskaudesta <3

Onko siellä ruudun toisella puolella muita odottajia? Millaisia oireita teillä on ollut? Onko ollut yhtä rajua pahoinvointia?

Ps. Ihanaa, ku viimein saan aikaiseksi päivittää kuulumiset blogiin asti! Viel olis tulossa masun kasvua ja tyttö vai poika postaukset, niin sit ollaankin tän hetkisessä tilanteessa ja tännekin on siitä edes helpompi tulla päivittelemään enemmän, ku kyse on nykyhetkestä.

Pps. Sain myös mun kameran takasin kahen viikon jälkeen, ni pääsen kuvittaa postauksetkin hieman kivemmin :D